Velkajärjestely ei aina pelasta talousvaikeuksilta

Kun velkoja on kertynyt hallitsematon määrä, velkajärjestelystä on apua. Moni huokaisee helpotuksesta päästyään velkajärjestelyyn.

Osalla ihmisistä holtiton rahankäyttö ja taloudenhallinnan ongelmat kuitenkin jatkuvat velkajärjestelyn jälkeenkin. Velkajärjestely ei pelasta kaikkia siihen päätyneitä.

ESS kertoo, että oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan suurin piirtein joka seitsemäs velkasaneeraukseen päätynyt kansalainen saa vielä merkinnän luottotietoihinsa. Maksuhäiriömerkintä on saatu kahden vuoden kuluessa velkajärjestelyn päättymisestä. Tutkimus tehtiin neljä vuotta sitten, mutta tilanteen on arvioitu pysyneen edelleen samana.

Uusikin velkajärjestelyhakemus voidaan tehdä. Yleensä velkajärjestely tehdään kuitenkin vain kerran elämässä, ja uusi hakemus saatetaan hylätä.

Velkajärjestelyhakemuksia jätettiin Suomessa tämän vuoden tammikuusta kesäkuuhun 2100 kappaletta.


Tuoreimpia uutisia sivustoltamme:

Kulutusluottojen runsas kasvu Fivan selvityksen alla

Kuten aiempina vuosina, kulutusluottojen hankkiminen on näyttäytynyt entistä suurempana. Kun tarkastellaan pelkkiä eri luottolaitosten myöntämiä vakuudettomia kulutusluottoja, kanta on noussut pelkästään kesäkuussa jo 12 prosenttiyksikön vuotuiseen kasvuun.

Suomalaisten velkataso noussut ennätyksiin

Suomalaisten velkaantuneisuusaste oli syksyllä 2017 tarkasteltuna liki 128 prosenttia. Luku saadaan suhteuttamalla kotitalouksien lainavelat siihen, millaiset tulot kotitalouksilla on käytettävissään vuoden aikana. Velkaantuneisuusaste on ollut nousussa viimeisten 20 vuoden ajan ja nykyiset lukemat ovatkin uusissa ennätyksissä.

Pikavippi ilman luottotietoja?

Onko olemassa sellaisia pikavippipalveluita, joista on mahdollista saada pikavippi ilman luottotietoja?

Rahaa ei saa suomessa halvalla

Pikaluottojen korkokatto on asetettu säätämään alle 2 000 euron lainojen kohtuuttomia korkoja. Pikavippifirmat ovat kuitenkin tuoneet markkinoille tuotteita, joilla rajaa voi helposti kiertää. Asiaan ottaa kantaa Risto Malin, joka on Talouselämän ja Mainonta&Markkinoinnin toimittaja.

Oikeusministeriö ehdottaa korkokaton laajentamista yli 2000 euron lainoihin

Oikeusministeriö ehdottaa muistiossaan pikavippien korkokattolain laajenemista myös yli 2000 euron vippeihin. Alle 2000 euron luotoille eli pikavipeille, 50%:n korkokatto on ollut voimassa jo vuodesta 2013. Oikeusministeriö ehdottaakin nyt harkittavaksi korkokattoa myös isoille kulutusluotoille, eli yli 2000 euron lainoille. Oikeusministeriössä valmistuneessa arvomuistiossa, pohditaan korkokaton laajentumisen lisäksi muita keinoja puuttua pikavippeihin liittyviin ongelmiin. Esille tulleisiin ongelmiin on puututtu viime ...

Vapaaehtoinen luottokielto

Suomessa luottokieltoa haetaan joko Suomen Asiakastiedolta tai Boisnodelta. Hakija saa käyttöönsä todistuksen siitä, että kyse on vapaaehtoisesta luottokiellosta. Näin kiellon voi tarvittaessa perua. Mikäli kieltoa ei itse poista, säilyy se kaksi vuotta.

Uusi lainamuoto kasvaa nopeasti

Kulutusluottojen ja pikavippien uusi kilpailija on muutaman viime vuoden aikana rantautunut Suomeenkin. Vertaislainaus on lainaamisen muoto, jossa yksityishenkilöt lainaavat toisilleen rahaa välittäjäyrityksen kautta.

Pikalainayhtiö Euroloanin toiminta kasvussa

Euroloan Group on tehnyt suuren rahoitusjärjestelyn, jonka avulla se voi myydä sijoitusyhtiölle 300 miljoonan euron edestä saataviaan. Myynnistä saatavien käyttöpääomien avulla yhtiö voi tavoitella huomattavaa kasvua.

Nuoren velkaongelma voi johtaa syrjäytymiseen

Nuorena kerätyt velat voivat vaikeuttaa elämää pitkälle eteenpäin ja aiheuttaa jopa syrjäytymistä. Nuoret ja velka -tutkimushankkeessa on selvitelty nuorten velkaantumista.

Nuorten brittien velkamäärät kasvussa

Iso-Britannian nuorilla aikuisilla on yhä enemmän pikavippejä ja muita vakuudettomia lainoja. Mirror-lehti kertoo, että velka-asioiden vuoksi apua hakevien 17 - 24 -vuotiaiden määrä nousi kesäkuun loppuun mennessä 21 prosentilla.