Nuoren velkaongelma voi johtaa syrjäytymiseen

Nuorena kerätyt velat voivat vaikeuttaa elämää pitkälle eteenpäin ja aiheuttaa jopa syrjäytymistä. Nuoret ja velka -tutkimushankkeessa on selvitelty nuorten velkaantumista. Tutkimustulokset kertovat, että huoli nuorten velkaantumisesta on aiheellinen. Jotkut joutuvat vaikeuksiin jo alaikäisinä, kun mopolla saatu sakko tai vakuutusmaksu jää maksamatta ja aiheuttaa maksuhäiriömerkinnän. Kun 15 – 17 -vuotiaan nuoren lasku päätyy ulosottoon, on kyse useimmiten liikkumiseen liittyvistä menoista. Myös kulutusyhteiskunta tuottaa nuorille paineita. Joillakin on tarve saada ostettua esimerkiksi kallista elektroniikkaa, vaikka siihen ei olisi varaa. Siinä missä ennen piti jättää ostokset tekemättä tai säästää, voi nyt hankkia rahat nopeasti ottamalla heti saatavaa pikalainaa tai ostamalla osamaksulla. Pikavippejä on jo rajoitettu lainsäädännöllä, ja vuonna 2013 voimaan tullut korkokatto leikkasi pikavippien kuluja. Nuorilla aikuisilla voi silti olla useita päällekkäisiä joustoluottoja ja osamaksuja. Maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa nuoren aikuisen oman elämän rakentamista, sillä se voi vaikeuttaa esimerkiksi vuokra-asunnon saantia. Pahimmillaan se johtaa jopa syrjäytymiseen työelämästä, kun työpaikkaa ei saa luottotietomerkinnän vuoksi.

READ  Kuluttajavirasto: Velkojien kanssa voi neuvotella