Suomessa toimiva Bank Norwegian on täysin sähköinen verkkopankki, joka myy erilaisia rahoitustuotteita ja -palveluita. Palveluista merkittävin on lainojen myöntäminen, mutta asiakkaat voivat hyötyä myös verkkopankkipalveluista, talletustileistä ja kohta myös luottokorteista.
Luotettavaa lainaa jopa 50 000 euroa
Pikavipit, kulutusluotot ja rahoitus voivat olla arvoltaan korkeintaan 50 000€. Lainoja ei myönnetä sellaisille henkilöille, jotka ovat alle 23 vuotiaita, joilla on maksuhäiriömerkintöjä tai jotka ovat olleet Suomen Väestörekisterissä vähemmän kuin 36 kuukautta. Jotta lainasopimuksen voi allekirjoittaa, tarvitaan myös verkkopankkitunnukset.
Korko alkaen 4,99%
Lainojen korot alkavat 4,99%:sta, mutta ne vaihtelevat hakijakohtaisesti. Lainahakemukset käsitellään automaattisesti, mutta niissä otetaan huomioon hakijan taloudellinen tilanne, jotta voidaan varmistua siitä, että hänen on mahdollista maksaa laina takaisin.
Sijoita Bank Norweaginiin
Bank Norwegianin talletustileillä kasvaa talletettu summa korkoa 1,25% aina ensimmäisestä eurosta asti. Palvelu on tehty selkeäksi ja yksinkertaiseksi, mutta mikäli herää kysymyksiä tai tulee ongelmatilanteita, saa asiakaspalveluun yhteyden yhteydenottolomakkeella.
Bank Norwegian pähkinänkuoressa
- Lainaa 1000 – 50 000 euroa
- Maksuaikaa runsaasti
- Lainaa ilman vakuuksia
- Luottopäätös heti
- Ikäraja 23 vuotta